Kalle Markkanen jatkaa huimia suorituksiaan

Tapiolan UA:n nuori Kalle Markkanen on tänä vuonna tehnyt superhienoa työtä nuorten crosskart-kisoissa. Isä-Markku hoitelee mekaanikon hommia Kallen kisareissuilla. Kaksikko laittaa meille muille, Kallen faneille säännöllisesti terveisiä kisojen jälkeen.

Vesanto, sunnuntai-iltapäivä 14.7.
Minna pesee juuri pulsaattorikoneella Kallen ajoasua ja mietti, että joskus 80-luvun lopulla pesi Elimäellä samalla koneella minun ajoasua...
Kävimme reilu viikko sitten perjantaina kokeilemassa Suonenjoen RC-radalla kilpuria, kun haavat Kouvolan kisasta oli nuoltu. Kaikki pelasi hyvin ja olimme valmiita koitoksiin Honkajoelle.
Viime viikon torstaiaamuna suuntasimme täältä Savosta kohti Pesämäen moottoriurheilukeskusta. Matkaa teimme täysin poiketen totutusta, kun ensimmäinen stoppi oli Kivisalmella puolen tunnin ajon jälkeen. Kivisalmessa oli 50-luvun puolessa välissä lossi ylittämässä etelä-Konnevettä ja muistaakseni 26.7.1956 siellä sattui vakava linja-autoonnettomuus. Lossi oli tuolloin ehtinyt Konneveden puoleiselta rannalta lähteä ja linja-auto lähestyi rantaa. Ilmeisesti autosta pettivät jarrut sillä seurauksella, että 15 ihmistä sai surmansa auton syöksyessä veteen. Kallen isoisä - allekirjoittaneen isä - oli vastarannalla odottamassa lauttaa ja havaitsi paikallaolleiden kera turman vastarannalla. He rikkoivat venesuojan lukot ja ottivat veneet sekä soutivat kiireellä auttamaan veteenjoutuneita. Kaikkia ei pystytty erinäisistä syistä johtuen pelastamaan -isku oli ollut kova ja ihmiset panikoituvat kohtalokkaasti onnettomuuden kohdatessa. No, muistokivi paikan päällä kertoo tapahtuneesta.
Matkalla kisaan oli stoppia siellä täällä ja perillä olimme illalla klo 23:n maissa eli suoraa syöttämällä olisi vakiomopollakin ollut aiemmin. Mutta kisahan ajetaan moottoriradalla, ei liikenteessä?
Varikolle pääsimme klo 12 perjantaina huonosti nukutun yön jälkeen. Oletin, että keskellä turvesoita ja kangasmetsiä saa olla rauhassa. Mitäpäs muuta; pohjanmaalla kun aletaan, niin tehdään isoa ja kunnolla! Siellä tehtiin nyt täysimittaista asfalttimoottorirataa kahdessa vuorossa ja maansiirtokoneet touhusivat yölläkin!
Tein vielä huoltohommia kilpuriin ennen alkavia vapaita harjoituksia havaiten jarrupalojen vaihtamisen ja ilmauksen yhteydessä, että nesteet lensivät ulos järjestelmästä banjoliittimen prässäyksen pettäessä. Onneksi Jukka oli jo saapunut kuormurillaan, josta löytyy pieni korjaamo varaosineen. Sain tehtyä uudet liitokset ja homman rokkaamaan. Olisi ollut vaaran tilanne, kun poljin jossain vaiheessa painuisi pohjaan eikä jarruja ollenkaan???
Sekä illan että lauantai-aamun vapaat harjoitteet menivät ok. Rataa oli viime vuodesta muutettu Kalle mielestä hieman vähemmän haastavaksi, jolloin kuljettajalle se oli helpompi eikä erojen ja ohituspaikkojen löytäminen olisi niin helppoa.
Ensimmäinen alkuerä meni hieman vaisusti Kallen ajaessa toisessa lähdössä ensimmäiseksi kuitenkin ajan edellyttäessä yhteenlaskettaessa kolmanteen sijaan. Oli vilppilähdön ottanutta kollegaa edessä. Alkuerissähän autoja ei kutsuta takaisin eikä keltavalot vilku lähdön keskeytymisen merkiksi, vaan vilppilähdön ottaneen kuljettajan aikaan lisätään 10 sekuntia aikasakkoa. Finaalissa autot komennetaan vilkkuvaloilla takaisin ja lähtö uusitaan - siinä ensimmäinen ”varastaja” saa anteeksi, mutta seuraavat ”varastajat” joutuvat ulos ruudukosta, ja peli on pelattu heidän osaltaan.
Toinen aika-ajo/alkuerä meni epäonnistuneen lähdön ja kivisateen johdosta plörinäksi eikä sijoitus (2.) miellyttänyt kuskia eikä iskääkään. (Keskinäinen ajopalautteemme/kritiikkimme ei ole aina lapsille sopivaa kuunneltavaa.)
Katsoimme incar-nauhoituksen lähdöstä, ja kun syke oli rauhoittunut, löysimme joitain taktisia ja teknisiä parannuskeinoja vauhtiin. Asensimme eteen mm. suojaverkon suojaamaan kuljettajan ylävartaloa ja käsiä edestä tulevan kiviryöpyn estämiseksi. Löysin kaksi kourallista peukalonpään kokoisia kiviä auton sisältä ja pojalla oli jääpussi ehkäisemässä sormen turpoamista. Toinen käsi oli verillä.
Lisäksi valmistauduin moottorin avaukseen 3. erän jälkeen, jos ei siinä vauhti löytyisi ja olisimme sitä mieltä, että syy on siellä. Aikaa olisi käytettävissä noin puolitoista tuntia, koska Kalle oli jo käytännössä varmistanut paikan suoraan A-finaaliin.
Haastattelija kävi Kallelta kysymässä kuulumiset ja poika ilmaisi takkuamisen aikalailla ammattimaisesti kertoen "kuljettajan tarvitsevan uudet päivitykset, eiköhän se ala kulkea".
Kolmas alkuerä näytti suunnan kääntyneen, kun Kalle kellotti päivän nopeimman ajan hankkien yhden lisäpisteen ja voittaen erän selvästi.
A-finaaliin menivät suoraan Jami Kalliomäki, Kalle, Joonas Juupajärvi ja Sami-Matti Trogen. B-finaalista A-finaaliin nousivat Vertti Sääskilahti ja Jimi Kalliomäki.
Lämpö lähtölaatalla oli 30 asteen tienoilla ja tunnelma kihelmöivä. Kalle ruudussa 2. Tytöt pois tikkuineen, koneiden kierrokset kymmenessätuhannessa - ja Jimi Kalliomäki liikahtaa yli kennojen, vilppilähtö!
Autot uudestaan ryhmitykseen ja sama kuvio, vihreää odottaessa.... eikun Jami Kalliomäki nytkäyttää autoa ja keltavalot vilkkuvat! Jamin kilpailuviikonloppu saa ikävän päätöksen.
Taas uudestaan kierrokset tappiin ja vihreä valo! Autot kelaavat noin viidessä sekunnissa kuutosvaihteelle ja nopeuteen satakilometriä tunnissa ja eikun ensimmäiseen, täysillä ajettavaan mutkaan Kallen
johdolla...
Honkajoen rata on maastoon niin sijoittuva, ettei lähtöpaikalta näe kuin hyvin pienen osan radasta, pääkatsomoista, joissa oli tuhat määrin katsojia, kylläkin lähes koko radan.
Kalle ei antanut muille mahdollisuuksia voittoon. Jimi Kalliomäki oli toinen ja Joonas Juupajärvi kolmas.
Nyt pientä taukoa ja Oulussa jatketaan elokuun puolivälissä täysin
uudella Oulu-Zone radalla.
Ohessa muutama kuva, joista toisesta selviää, miksi Kallen asu oli pestävä (päältä märkä), syy ei sama kuin allekirjoittaneella oli.
Kuvat: Toni Ollikainen 

Lomalta terveisiä,
Kalle ja Markku